NetEntiltä vahvoja uutuuspelejä vuodelle 2018

Kasinopelien ykkösvalmistaja NetEnt on aloittanut vuoden 2018 tuttuun tapaan, eli julkaisemalla uutuuspelejä tasaiseen tahtiin. Toistaiseksi parasta antia on ollut The Phantom’s Curse. Kyseessä on NetEntin kauhuelokuviin pohjautuvan pelisarjan neljäs peli. Aiemmin julkaistut ovat Dracula, The Invisible Man ja Frankenstein.

Toinen välittömästi suosioon nousseista NetEntin vuoden 2018 peleistä on helmikuussa julkaistu The Asgardian Stones. Tässä kuussa vuorossa on Hotline, jonka teema vaikuttaisi olevan hyvinkin lähellä 80-luvun Miami Vice-televisiosarjaa.

Yhtiö on myös paljastanut jonkin verran mitä tuleman pitää myöhemmin tänä vuonna. VR-teknologian yleistyessä viihdeteknologiassa, on se yleistymässä yhtä lailla myös nettikasinopeleissä. Yksi kaikkien aikojen suosituimmista NetEnt-peleistä on Gonzo’s Guest, ja se onkin saamassa tänä kesänä VR-version.

Tulossa on myös Vikings-sarjan innoittamana viikinkiaiheinen peli. Toinen tv-sarjaan pohjautuva tulee olemaan Narcos-kolikkopeli. Nämä julkaisut tullaan todennäköisesti näkemään vasta vuoden toisella puoliskolla.

Muitakin julkaisuja on varmasti tulossa, mutta kaikesta NetEnt ei ole vielä hiiskunut eteenpäin. Kasinot.guru seurailee kuitenkin tilannetta pitkin vuotta!

NetEntin jo julkaistuja pelejä kannattaa pelata erityisesti alta löytyvillä Kasinot.gurun suosittelemilla kasinoilla.

Highroller Casino bonukset

  • Ensitalletusbonus 100% 200€ + 50x + 20 kolikkoa
  • Gaming Innovation Group-laatua
  • 750 peliä
100% 200€ + 50x + 20k
Hyödynnä bonus

MyChance Casino bonukset

  • Ensitalletusbonus 100% 100€ + 40 ilmaiskierrosta
  • Hyvät bonukset & ehdot
100% 25€ + 40 ilmaiskierrosta
Hyödynnä bonus

Rizk bonukset

  • Ilmaiseksi: Pyöräytä onnenpyörää "Wheel of Rizk"
  • Kasinobonus: 200% 100€
  • Vedonlyöntibonus: 100% 100€
200% 100€
Hyödynnä bonus

 

Kommentoi tai kirjoita arvostelu:

Copyright © 2019-2020. All Rights Reserved. 777kasinot.com - Nettikasinot luotettavasti. Sitemap.