Malmö – AFC Eskilstuna

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa pelataan lauantaina kolmen ottelun mittainen kattaus. Malmö isännöi kotonaan AFC Eskilstunaa, ja kamppailun ennakkosuosikista ei ole minkäänlaista epäselvyyttä. Taivaansiniset lähtevät otteluun suurena ennakkosuosikkina, joten muu tulos kuin kotivoitto olisi merkittävä yllätys. Sarjataulukossa Malmö on tällä hetkellä ykkösenä saalistettuaan 12 ensimmäiseen otteluun 27 pistettä. AFC Eskilstuna on sarjataulukossa puolestaan viimeisenä vain neljällä pisteellä.

2010-luvulla Malmö ja AFC Eskilstuna ovat pelanneet vastakkain yhden kerran. Se tapahtui tämän vuoden maaliskuussa, kun seurat kohtasivat ystävyysottelun merkeissä. Silloin altavastaaja venyi voittoon Mohamed Turayn osumalla, mutta kyseessä oli peli ilman pistetarvetta. Taivaansiniset joutuivat pelaamaan pitkään miehen alivoimalla Erdal Rakipin saatua punaisen kortin puolen tunnin kohdalla. Vuonna 2006 Malmö ja AFC Eskilstuna kohtasivat cupissa, ja tuolloinkin altavastaaja venyi yllätykseen.

Malmö

Malmö on aloittanut kauden Allsvenskanissa todella hyvin. Sarjataulukossa kärjessä oleva miehistö on onnistunut maalinteossa parikymmentä kertaa. Voittoja on kasassa kahdeksan kappaletta, tasapelejä kolme ja tappioita on koettu vain yksi. Malmö on ollut koko sarjan hyökkäysvoimaisin ryhmä yhdessä Elfsborgin, Djurgårdenin ja Norrköpingin kanssa. Sarjataulukossa ainoastaan viimeiseksi mainittu nippu on pelannut lähes Malmön tasoisen alkukauden, ja erityisesti Elfsborg on ollut alkukaudella varsin vaisu.

Edellisellä kierroksella Malmö nappasi kolme pistettä alemman keskikastin Jönköpingin kustannuksella. Anders Christiansen vei rangaistuspotkusta sarjajohtajan johtoasemaan, kun pelikellossa oli noin parikymmentä minuuttia. Silloinen isäntämiehistö tuli toisella puoliajalla tasoihin, mutta iloa ei riittänyt pitkälle, kun Rakipin osumalla kolme pistettä lähti taivaansinisten matkaan. Sarjakärki loi maalintekoyrityksiä 57-prosenttisella pallonhallinnalla 12 kappaletta. Muodostelma oli perinteinen 4-4-2.

Kymmeneen viimeiseen otteluun Malmö on ainoastaan kerran jäänyt maaleitta. Se tapahtui kamppailussa Kalmaria vastaan. Sisäisessä maalipörssissä ykköspaikkaa pitää hallussaan Pawel Cibicki, ja Markus Rosenberg on viimeistellyt saman määrän osumia. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että puolustuspelaamisessa on ollut paljon parantamista. Kahteen edelliseen kuukauteen oma maali on pysynyt puhtaana vain kertaalleen. Se tapahtui toukokuun ihan lopulla huippuottelussa AIK:n vieraana.

Malmö tunnetaan Allsvenskanin yhtenä parhaimpana kotijoukkueena, ja viime aikoinakin taivaansiniset ovat pelanneet siellä erinomaisella tasolla. Alkukaudella sarjakärki on esiintynyt omien kannattajien edessä viisi kertaa saalistaen neljä voittoa, ja maalinteossa on onnistuttu siellä kymmenen kertaa. Edellisessä kotikamppailussa tuli kuitenkin tappio Norrköpingille, vaikka pelitilanteisiin nähden se oli vääryys. Sarjakärki rakensi 61-prosenttisella pallonhallinnalla maalintekoyrityksiä komeat 17 kappaletta.

AFC Eskilstuna

AFC Eskilstuna on pelannut surkean alkukauden, mutta se ei tullut yllätyksenä, sillä vierasjoukkue on materiaaliltaan Allsvenskan yksi heikoimmista nipuista. AFC Eskilstuna pääsi pelaamaan Ruotsin korkeimmalle sarjatasolle, koska he sijoittuivat viime kaudella Superettanissa komeasti toiseksi. Itseasiassa heillä oli sama määrä pisteitä sarjaykkösen Siriuksen kanssa, mutta muiden tilastoiden takia kärkipaikka meni Siriuksen nimiin. Päätöskierroksella sarjakolmonen Halmstad kaatui numeroin 0-2.

Tällä kaudella AFC Eskilstuna ei ole voittanut vielä kertaakaan. Sen sijaan puolustus on vuotanut kiitettävästi. Tästä hyvä esimerkki saatiin edellisellä kierroksella, kun omissa verkot heiluivat kolme kertaa. Tappio tuli AIK:n isäntänä. Hävinnyt osapuoli rakensi maalintekoyrityksiä 39-prosenttisella pallonhallinnalla kymmenen kappaletta, ja muodostelmana toimi 4-5-1. Tukholmalaiset rakensivat ainoastaan yhden maalintekoyrityksen enemmän, joten kaikkiaan tarjolla olisi ollut muutakin kuin tappio.

Viiteen edelliseen otteluun AFC Eskilstunaa vastaan on neljä kertaa viimeistelty minimissään kaksi maalia. On sanomattakin selvää, että Malmön vieraana AFC Eskilstunan puolustus joutuu entistä tiukemman paikan eteen. Jo ensimmäisellä puoliajalla on vaarana, että kamppailu ratkeaa aikaisin. Erityisesti vieraissa meno on näyttänyt varsin surulliselta, sillä omissa verkot ovat heiluneet jo peräti 15 kertaa. Reissupeleissä on tullut ainoastaan yksi piste, mutta se tuli sentään IFK Göteborgia vastaan.

Surkeasta alkukaudesta huolimatta AFC Eskilstunalla on ollut maalintekovoimaakin. Heillä on kaksi pelaajaa, jotka ovat viimeistelleet mieheen kolme osumaa. Omar Eddahri on toinen heistä. Mies viimeisteli viime kaudella Superettanissa kahdeksan osumaa, ja tällä kaudella tarjolla olisi entistä suurempaa roolia. Mainitsimme aiemmin jo Turayn, joka on niinikään onnistunut maalinteossa kolmesti. Yhtään kahden maalin miestä sarjajumbolla ei ole, vaan yhden maalin tehneitä kavereita on muutamia.

AFC Eskilstuna on ollut alkukaudella Allsvenskanin yksi runsasmaalisimmista nipuista. Vähintään kolme osumaa on nähty heidän peleissä kovimmalla prosentilla yhdessä Elfsborgin kanssa. Vierasjoukkue on pelannut vain neljä ottelua siten, että maaleja on tehty alle kolme kappaletta. Malmöä vastaan lähtökohdat viittaavat jälleen runsasmaalisuuteen, sillä sarjanousijalla on ollut erityisesti kovempia nippuja vastaan valtavia puolustusongelmia. Viimeksi vieraissa Djurgårdenia vastaan omissa verkot soivat neljä kertaa.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Yli 3 maalia ComeOnin kertoimella 1,68. Panos on 1,5/5. Tasan 3 maalilla panoksen saa takaisin.
Copyright © 2019-2020. All Rights Reserved. 777kasinot.com - Nettikasinot luotettavasti. Sitemap.