Cagliari – AC Milan

Jalkapallon Italian Serie A:n ottelutarjontaa, AC Milan matkustaa testaamaan Cagliarin päivän pelivireen. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä sijalla 13., kun taas vierasjoukkue on kuudentena. Kummallakaan seuralla ei ole enää loppukaudesta pelattavaa, sillä isännillä ei ole mahdollisuutta päästä mukaan Euroopan kentille, mutta milanolaisetkaan eivät voi nostaa sijoitustaan viidenneksi. Kyseisellä sijalla on hyvän kauden pelannut Atalanta kuusi pistettä enemmän keränneenä.

Edellisen kerran Cagliari ja AC Milan ovat taistelleet paremmuudestaan tammikuussa, jolloin kohtaaminen päättyi milanolaisten vähämaaliseen voittoon. Tuossa kamppailussa ainoa maali merkattiin Carlos Baccan nimiin. Siihen hyvän esityön pääsi tekemään Gianluca Lapadula. Pallonhallinta oli 56-prosenttisesti AC Milanin eduksi, joka rakensi 4-3-3 muodostelmalla maalintekoyrityksiä lähes 30 kappaletta. Cagliari loi niitä ainoastaan seitsemän kappaletta, joten peliä mentiin lähes yhteen maaliin.

Historian valossa AC Milanilla on loistomahdollisuus jatkaa vahvaa pelivirettä nimenomaan Cagliaria vastaan, sillä viiteen edelliseen kohtaamiseen lähes jokaisella kerralla voitto on mennyt milanolaisten eduksi. Pitää kuitenkin muistaa, että monet aiemmat välienselvittelyt ovat ratkenneet vain maalin tai korkeintaan kahden erolla. Lisäksi sillä on suuri eroavaisuus, että pelaavatko punamustat kotona vai vierasyleisön edessä. Viimeisin Cagliarin kotipeli AC Milania vastaan on pelattu vuoden 2014 puolella.

Kuten mainitsimme, AC Milan on selkeästi kaksi eri nippua riippuen, että pelaavatko he omien kannattajien edessä vai eivät. Vaikkapa Juventus on isossa kuvassa miehistö, joka menestyy vieraissakin hyvin. Siinä mielessä milanolaisilla on vielä paljon parannettavaa, jotta olisi mahdollista taistella Serie A:n voittamisesta. Myös Cagliarilla on taipumusta samanlaisuuteen. Heidän kotipelaaminen on hyvin erilaista verrattuna vieraspeliin, ja siksi kotietu näytteleekin tässä normaalia isompaa roolia.

Edellisellä kierroksella Cagliari hävisi murskalukemin Sassuoloa vastaan. Kamppailu lähti sardinialaisilta nopeasti väärään suuntaan. Ensimmäisen reilun kymmenen minuutin aikana kaveri oli onnistunut maalinteossa jo kolmeen kertaan. Marco Sau ja Artur Ionita vastasivat hävinneen osapuolen osumista, mutta niistä ei ollut lähes mitään hyötyä. Pallonhallinta oli 57-prosenttisesti Sassuolon eduksi, joka loi maalintekoyrityksiä 13 kappaletta. Cagliari loi niitä 4-2-3-1 systeemillä yhden enemmän eli 14 kappaletta.

Kotonaan Cagliari on pelannut loppukauden aikana erinomaisesti. Tarkemmin sanottuna he ovat kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. Viimeksi Empoli kaatui runsasmaalisessa välienselvittelyssä numeroin 3-2. Tuossa kamppailussa Sau ja Diego Farias vastasivat sardinialaisten osumista. Pallonhallinta oli lievästi Empolin eduksi, mutta Cagliari rakensi muutaman kappaleen maalintekoyrityksiä enemmän. Muodostelmana toimi jälleen 4-2-3-1, jota isännät ovat käyttäneet monessa kamppailussa.

Koko alkuvuoden aikana Cagliari on pelannut kotonaan yhteensä yhdeksän ottelua. Niissä sardinialaiset ovat hävinneet ainoastaan Juventusta, Interiä ja Torinoa vastaan. Voidaan siis sanoa, että sardinialaiset kaataneet vastustajat ovat olleet yhtä poikkeusta lukuunottamatta sarjan parhaimmistoa. AC Milankin voidaan luokitella suunnilleen samantasoiseksi Interin kanssa, mutta vieraspelaamisessa on merkittävää eroa. Ennen Empoli-taistoahan Cagliari pelasi useamman kotipelin putkeen päästämättä maaliakaan.

AC Milan on pitkään aikaan voittanut ainoastaan kerran. Se tapahtui edellisellä kierroksella, kun vierasjoukkue nappasi kolme pistettä Bolognasta. Tuolloin osumat merkattiin Gerard Deulofeulle, Keisuke Hondalle ja Lapadulalle. Voittanut osapuoli rakensi maalintekoyrityksiä 52-prosenttisella pallonhallinnalla 23 kappaletta, joten loppunumerot eivät tulleet vääryteenä. Muodostelmana toimi 3-1-4-2, jossa Lapadula ja Bacca pelasivat hyökkäyskaksikkona. Heistä toinen joutui toisella jaksolla vaihtoon.

Vieraissa AC Milan on voittanut edellisen kerran suunnilleen kolme kuukautta sitten. On totta, että milanolaiset ovat pelanneet viimeisten viikkojen aikana runsaasti tasapelejä, mutta menestymistä tarvittaisiin myös voittojen merkeissä. AC Milanin viimeisin matkapeli päättyi vähämaaliseen tasapeliin Atalantaa vastaan, ja tuossa taistossa Deulofeu vastasi viimeisillä hetkillä punamustien ainokaisesta. Vieraissa AC Milan on jäänyt viimeksi maaleitta joulukuussa, mutta voittoja on silti saatu liian vähän.

Jos palaamme vielä AC Milanin vieraspelaamiseen, he ovat siis kovalla prosentilla onnistuneet maalinteossa kamppailusta toiseen. Samaan hengenvetoon pitää muistaa, että puolustuspelaamisessa on ollut paljon parantamisen varaa. Suunnilleen kolme kuukautta on mennyt siitä hetkestä, kun punamustat eivät ole antaneet reissutaistossa vastustajalleen ainuttakaan maalia. Milanolaisjätillä on ollut ongelmia sarjan surkeimpiakin seuroja vastaan, sillä edes Pescaraa ja Crotonea vastaan ei tullut voittoja.

Mauricio Isla, Sau ja Bruno Alves ovat sivussa Cagliarilta pelikielto-ongelmien takia. Roberto ColomboDaniele Dessena ja Federico Melchiorri ovat sen sijaan loukkaantuneina. AC Milanilta Mattia De SciglioIgnazio Abate ja ilmeisesti Luca Antonellikin ovat poissa terveysongelmien takia. Erityisesti Cagliarilta puuttuu useita tärkeitä pelaajia, mutta AC Milankaan ei pääse ykkösmiehistöllä Sardinian iltaan. Näistä lähtökohdista Cagliarin kautta saa parhaat pelivalinnat, sillä milanolaisten vieraspeli on kaukana heidän potentiaalista. Mielenkiintoinen taisto on siis luvassa.

Pitkävetovihjeet otteluun:

  • Cagliari voittaa Unibetin kertoimella 3,85. Panos on 0,5/5.
  • Cagliari voittaa maalin tasoituksella Unibetin kertoimella 1,94. Panoksemme on 1,5/5.
Copyright © 2019-2020. All Rights Reserved. 777kasinot.com - Nettikasinot luotettavasti. Sitemap.